10.9.2009 | Mielenkiintoisia toimeksiantoja lähihistoriasta ja vuosien takaa.

Viimeisen vuoden aikana, kuten aina aiemminkin, olemme saaneet tehdä töitä osaavien asiakkaiden ja mielenkiintoisten toimeksiantojen parissa.

Suomen Puolustusvoimat, Liikenneturva ja Sotilaskotiliitto halusivat nostaa esille varusmiehet riskiryhmänä liikenteessä ja Särmänä liikenteessä -kampanjasta syntyi kiertue, jossa onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut Jarmo Tolonen kiersi varuskunnissa kertomassa onnettomuudestaan ja selviytymisestään reippaan oululaiseen tyyliinsä.

Inspiroivista asiakkaista mainittakoon myös Lahden tiede- ja yrityspuiston useat kansainväliset konferenssit ja hankkeet sekä Finnish Environmental Cluster for China.

Koulutus on noussut vahvasti esille toimialoista. Olemme tehneet töitä mm. Helsingin yliopiston ja Palmenian toimeksiannoista ja töitä tehdään hartiavoimin uusien koulutusalan toimeksiantojen eteen. Kuvioissa on vahvasti mukana myös vanhat tuttavamme Tradenomiliitto TRAL ry sekä Tieteentekijöiden liitto.

Loppukevennykseksi syksyiseen hiihtokauden odotteluun otettakoon huikealla hatunnoston ansaitsevalla strategialla porskuttavalle St1-energiayhtiölle lähes vuosikymmen sitten tehty työ, heidän seistessään suomalaisen kestävyysurheilun rinnalla vaikeana hetkenä. Kutsussa oli läpinäkyvässä kuoressa aitoja pihkantuoksuisia.

Hyvää syksyä!


Kaikki ajankohtaiset